sunnuntai 6. elokuuta 2017

Voi tätä liljojen ihanuutta!

Sunnuntaiaamua! Kun ulos katsoo, näkymä on tuttu; vettä sataa. Eli sisäpäivä tästä taisi tulla.
Nyt alkavat liljat ovat olla parhaimmillaan. Ne vaan ovat niin kauniita. 

Liljoja

Liljoja

Liljoja

Ja vielä eri väriä

Ja vielä yksi kuva

Olin pari päivää Leppävirralla äitini luona. Äitini täytti 91 vuotta ja juhlimme sitä kahdestaan. Kävimme lounaalla Vesileppiksessä. Äitini liikkuminen on jo sen verran  huonoa, ettei pitkiä kävelyreissuja voitu ajatella. Taustalla Leppävirran upea Engelin suunnittelema kirkko.

Leppävirrallakin oli sateista. Ukkonenkin jyrisi.

Sateenvarjon kanssa yrin kuvailla jotakin. Tässä hautausmaan kiviaita.

Ensimmäiset tämä kesän kanttarellit näin Leppävirran hautausmaalla!

Näin kypsiä viinimarjat olivat äitini pihassa.

Jos katsotte oikein tarkkaan, näette kuvassa Jaakko Saariluoman. En ole aiemmin ollut stand-up esityksissä, siispä mielenkiinnosta menin Saariluoman esitykseen. Nauraa siellä sai!

Näin kauniin ja kesäisen huivin sain Mamma63:n arpajaisissa. Kiitos vielä kerran Mamma63.

Sain tällaisen sähköpostiviestin, jota pyydettiin välittämään puutarhabloggareille. Aiheena on kotilo-ongelmat.
Hei!
Olen kehitellyt kolme vuotta aitausmenetelmää, jolla estetään lehtokotiloiden kulku esim. ulkopuolelta omalle tontille tai muulle alueelle, mihin niiden ei haluta pääsevän. Nyt tuote on päässyt siihen vaiheeseen, että sen kaupallinen valmistus on alkamassa. Aitanauha on koekäytössä Tampereella nyt kolmatta kesää ja toimii hienosti. 
Ystävällisin terveisin
Reino Myllymäki
Haljastentie 20
37500 Lempäälä
puh. 040-8344177

Tämä viesti  on todellisuudessa paljon pitempi, siinä kuvataan aitaa yksityiskohtaisesti. Jos olet kiinnostunut siitä, voin välittää sen sinulle. Laitatko minulle sähköpostiosoitteesi, niin laitan sen sinulle: anneli.airola@hotmail.com

Ottakaa yhteyttä Reinoon, jos asia kiinnostaa,

Hyvää sunnuntaipäivää kaikille lukijoilleni!

84 kommenttia:

  1. Kotiloaita kuulostaa kyllä houkuttelevalta.
    Kauniita liljoja teillä. Meillä osa liljoista kukki sateissa, sateet veivät terälehdet. Osaa on taas syöty kotiloiden toimesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiloaita todellakin kuulostaa mielenkiintoiselta. Meillä ei onneksi ole kotiloita, joten itse emme tuota tarvitse. Liljat ovat kyllä kauniita.

      Poista
  2. Kauniisti kukkivat liljat siellä. Onneksi kestävät melko hyvin sadetta. Meilläkin alkaa liljojen kukinta olla parhaimmillaan. Toivottavasti tulee pian muutama poutapäivä niin aukeaa loputkin. Vietetään mukava sunnuntai sateista huolimatta. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat kestävät aika hyvin kovaakin sadetta. Vettä on todellakin tullut viime aikoina. Eilen satoi ja tänään sataa. Kiva kun vierailit blogissani.

      Poista
  3. Ihania liljoja, meillä ovat vasta nupuilla.

    Olipa tervetullut uutinen tuosta kotiloasiasta. Saisiko tuota uutista jakaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat ovat kyllä kauniita. Kotilouutista saa toki jakaa.

      Poista
  4. Onnea Äidillesi♥
    Nuo liljat...ihania!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele onnitteluista! Liljat ovat kyllä kauniita.

      Poista
  5. Äitisi on saavuttanut kunnioitettavan korkean iän. Hienoa, että hän edelleen liikkuu, vaikka se hidasta olisikin.
    Liljat ovat täälläkin alkaneet kukkia. Harmillista vain, että sateen vuoksi niitä ei juurikaan pääse ihailemaan. Toukokuussa sitä ihastelee tulppaaneja ja ajattelee, ettei kauniimpaa voi ollakaan. Sitten tulevat pionit, ruusut ja vaikka mitkä ihanuudet. Kesä on kyllä upeaa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitini on kyllä aika hyvässä kunnossa, mutta kyllä se korkea ikä alkaa näkyä, ennen kaikkea liikkumisessa. Samaa mieltä, kesä on upeaa aikaa.

      Poista
  6. Onnea äidillesi, kunnioitettava ikä. Liljat on syyskesän kaunottaria, omaan pihaan niitä pitää saada lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja onnitteluista. 91 vuotta on todellakin aika korkea ikä, kyllä elämään on mahtunut kaikenlaista 91 vuoden aikana.

      Poista
  7. I really love your lilies! What color variety! I'm just delighted!
    Happy weekend, dear friend !

    VastaaPoista
  8. Upeita nuo liljat!! Onnea äidillesi,hienoa että pääsee vielä liikkumaan♥ niin kaunis tuo huivi,onnea siitäkin:) Täällä sataa myös..kovasti toivotaan josko niitä kauniita, aurinkoisiakin päiviä vielä tulisi!! Ihanaa sunnuntai päivää sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. Minä tykkään kovasti tuosta huivista. Aurinkoisia päiviä todellakin kaivataan, nytkin sataa. Mukavaa sunnuntain jatkoa sateesta huolimatta!

      Poista
  9. Upeita liljoja. Minä jouduin luopumaan liljoista liljakukon vuoksi. Nyt olen aloittanut uudelleen. Koko ajan tarkastan, näenkö kukassa näitä punaisia hirmuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on liljakukkoja. Yritin tänä kesänä olla tarkkana niiden kanssa heti alkukesästä ja nyt niitä ei ole näkynyt. Sanonkin aina, että meillä ei ole kotiloita eikä myyriä, mutta liljakukkoja on.

      Poista
  10. Aivan ihania liljoja ja ihana uusi header-kuva. ♥
    Voi näitä ilmoja. Täällä sataa liikaakin ja jossain muualla kärsitään kuumuudesta ja kuivuudesta.
    Mukavaa sunnuntaita silti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kovasti tuosta header-kuvasta. Lapsenlapsemme, 2 vuotta, leikkii piilosta.

      Poista
  11. Eikö sade piiskaa liljojasi hajalle? Meillä satanut tänäänkin todenteolla. Onneksi mökkipihalla ei kotiloita ole. Kotona niitä on naapuripihoissa, mutta siellä meillä on kivikkopiha jossa niille ei ole mitään syötävää. Ei ole kotiloitakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka on satanut todella paljon, ei sade ole vahingoittanut liljoja. Ne ovat aika vankkoja kukkia. Onpa hyvä kun teilläkään ei ole kotiloita. Ne ovat kuulemma aikamoinen riesa.

      Poista
  12. Upea liljakokoelma hienoissa väreissä. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat ovat kyllä kauniita. Mukavaa sunnuntain jatkoa myös sinulle!

      Poista
  13. Upeita kukkasia.Sade senkun vain satelee kuten nytkin.Voi tätä kesää enpä silti valita.Näinhän se menee välillä aurinkoa ,välillä sadetta kuten elämässäkin.Kiitos ihanista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RaijaAnnikki. Meilläkin sataa. Mukavaa sunnuntain jatkoa sateesta huolimatta!

      Poista
  14. Liljat ovat kyllä kauniita. Minulla on pihassa oranssia ja punaista liljaa.
    Meillä onneksi on poutapäivä, harmillista, ettät eillä sataa.
    Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle ja onnittelut ädillesi synttäreiden johdosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. Välitän ne äidilleni. Kiva kun teillä on poutapäivä, toivottavasti meilläkin olisi aurinkoa tulevalla viikolla. Hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  15. Valkoisista ja rosavalkoisista liljoista tykkään kovasti. Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  16. Voi ihme, kuinka kauniita!
    Onnea äidillesi! Tuo ikä on jo saavutus! Ihanaa, että saat touhuta vielä hänen kanssaan.
    Hyvä, että huivi tuli perille. Ole hyvä vaan!
    Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, välitän ne äidilleni. Ikää on jo paljon, mutta vielä hän pystyy asumaan yksin. Huivi on aivan ihana, pidän siitä niin paljon.
      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  17. Kauniita liljoja. Miten niissä voikin olla niin kaunis kukka. Kotona on alkanut pikku hiljaa olla enemmän kotiloita, joten torjunta tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi. Kunnioitettava ikä äidilläsi, paljon onnea hänelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansu onnitteluista, välitän ne äidilleni. Äiti on vielä aika reipas, ottaen huomioon korkean iän. Toivottavasti pääset eroon kotiloista. Meillä ei niitä onneksi ole.

      Poista
  18. Onpa ihania Liljoja. Vitsi ois ihana nähdä Jaakko livenä, ainakin tv.ssä se on hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Saariluoma oli melkoisen hyvä. Tuli naurettua niin paljon.

      Poista
  19. Kauniita liljoja ja erityisesti tuo vaaleanpunertava on mieleeni!
    Voi kun minulla tulee ikävä perisuomalaisiin seutuihin kun kuulen tuollaisia paikkakuntien nimiä kuin Leppävirta, Kesälahti, Tuupovaara ja vastaavia. Vaikka Ahvenanmaakin Suomeen kuuluu, niin samaa kotimaa-tunnetta ei täällä koskaan saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat ovat kyllä kauniita. Onpa kiva kuulla, että tuollaiset paikannimet ovat sinulle niin mieluisia. Mukavaa viikon alkua!

      Poista
  20. Ihanat liljat ja tänä vuonna ne palkitsevat kasvattajansa. Kaunis on myös tuo kirkko, sekä sammaloitunut kiviaita. Myöhästyneet onnittelut äidillesi. Ja tietysti sinulle arpajaisvoiton vuoksi. Olen ollut stand-upin, monologien ja improvisaation ystävä. Kahdesta ensimmäisestä voi ottaa oppia siitä, miten ollaan yksin lavalla. Improvisaatio taas opettaa spontaanisuutta. Johtuu varmaan omasta harrastuksestani eli tarinateatterista, että välillä hakeudun "normaalin" teatterin sijaan näihin. Harmi, että stand-up on nykyisin monesti enimmäkseen navanalus-juttuja. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, välitän ne äidilleni. Onneksi tuo Saariluoman stand-up ei ollut pelkästään navanalus-juttuja. Pierujuttuja oli, mutta en tiedä voiko suomalaista stand-upia olla ilman pierujuttuja! - Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  21. Upeat liljat ja kuvat! Uusi banneri on niin ihana.
    Leppävirran kirkko on upea ja siellä olen ollut kerran Jorma Hynnisen konsertissa, siellä on hyvä akustiikka.
    Onnea äitisi syntymäpäivän johdosta ja hyvää vähemmän sateista ensi viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli. Itsekin tykkään bannerista. Pikku-Minja on siinä piilosilla. Kiitos onnitteluista, välitän ne äidilleni. Kiva kun Leppävirran kirkko on tuttu sinulle, se on kaunis sekä ulkoa että sisältä.
      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  22. Voi että onkin kauniita liljoja ja niin monen värisiä! Siellä on jo herukat hieman punaisempia kuin täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat ovat kyllä kauniita. Toivotaan että ne ovat kestäneet monen päivän sateet.

      Poista
  23. Kauniit liljat.Leppävirran ohi ajelin itsekin äskettäin lomareissulla, kivan näköisiä maisemia oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat ovat kyllä kauniita ja kiva kun niitä on niin monia värejä. Kiva kun olet noteerannut Leppävirran lomareissullasi.

      Poista
  24. Upeita ovat liljat <3
    Rusakko söi meidän liljat, muutama ruskolilja ehti kukkia. Ruskolilja on löytänyt tiensä juhannusruusun keskelle, johon rusakon on vaikeampi mennä. Saa kukkia ja levitä rauhassa sinne. Päivänliljat kukkivat kauniisti sekä keltaiset ja nyt oranssit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai syövät rusakot liljokin. Ei ole kiva juttu.

      Poista
  25. Onpa kauniin värisiä liljoja puutarhassasi! Tänä vuonna liljat näyttävät kukkivankin runsaasti! Ja kanttarelleja olen jo päässyt keräilemään useampia litroja täällä vähän etelämpänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet löytänyt jo kanttarelleja. Me aioimme mennä metsään viikonloppuna katsomaan, onko jo kanttarelleja, mutta ainainen sade stoppasi suunnitelmamme.

      Poista
  26. Liljat ovat hyvin kauniita. Onnea äidillesi Hyvää alkavaa viikkoa Anneli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, välitän ne äidilleni. Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  27. Kauniit liljat.
    Vettä on jaksanut sataa täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat ovat kyllä kauniita. Vettä vaan tulee, vaikka sanottiin että tänään hellittää.

      Poista
  28. Onnittelut äidillesi !
    Onpa todella kauniita liljoja.
    Hyvää ja aurinkoista, alkavaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi, välitän onnittelusi äidelleni. Liljat ovat todella kauniita, toivottavasti ovat kestäneet nämä monen päivän sateet. Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  29. Upeata liljojen väriloistoa!
    Miten tuota sadetta riittääkin...

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat ovat kyllä upeita ja kiva kun niitä on niin monta väriä. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  30. Kuvat liljoista sykähdyttävät 💚Kannattaakin kuvata kun ne kukkivat niin vähän aikaa.

    Ihme miten vaikuttava kuva ukkostaivaasta ! Ja nuo kantarellit. ja viinimarjat..
    Taas alkaa tehdä mieli hankki parempi kamera, kun omat otokset ovat niin vaatimattomia 🙂

    Mukavaa elokuun jatkoa 🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita. Liljat ovat kyllä kauniita ja kiva kun niitä on niin monen värisiä. Mukavaa viikkoa sinulle! Joko koulu alkaa tällä viikolla?

      Poista
    2. Koulut alkoivat kai eilen meidän seudulla. Itse en ole koulussa opettajana joten en ole ihan varma.

      Poista
  31. Liljat ovat kyllä ihania! Varsinkin keltaiset ja oranssit :) eli ne ovat lempivärini... Kivoja kuvia ja kuulumisia sinulla. Stand up -koomikon esitystä olisikin kiva joskus päästä katsomaan; itse en ole sellaiseen vielä päässyt.

    Harmikseni kun menin töihin olen ollut niin kiireinen ja väsynyt, että blogien seuraaminen on jäänyt vähiin, mutta kyllä yritän joskus käydä katsomassa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun ennätit pistäytymään blogissani. Minäkin tykkään kovasti liljoista. Saariluoman esityksessä sai todella nauraa! - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  32. Lämpimät onnittelut äidillesi! Upeita liljoja, ne puuttuvat minun pihaltani, pitääpä korjata tilanne :) Ensimmäiset kanttarellit minäkin söin eilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista Cheri. Välitän ne äidilleni. Liljat ovat kyllä kauniita ja lisäksi helppoja kasvatettavia. Tänään mennään metsään katsomaan josko löytyisi kanttarelleja.

      Poista
  33. Ihanasti kukkivat liljasi. En ole mennyt vielä sienimetsään. Karhut pelottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat ovat kyllä kauniita. Teillä päin on karhuja, eli kannattaakin olla varuillaan.

      Poista
  34. Onnittelut äidillesi. Kunnioitettava ikä. Lilja-aikaa elellään meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa onnitteluista. välitän ne äidilleni. Nyt on ihana lilja-aika.

      Poista
  35. Kansikuvasi on ihana, -pieni puutarhakeijukainen... Olet saanut kukkimaan kauniit liljat, omat takapihan puuliljat vei toissatalven säät. Nyt näyttää tulevan vain yhden sipulin varret ja kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään tuosta kansikuvasta. Lapsenlapsemme on siinä piilosilla. Minultakin paleltuivat puuliljat toissatalvena.

      Poista
  36. Upeita liljoja. Stand up on parasta huumoria mitä tiedän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat ovat kyllä kauniita. Saariluoman esityksen perusteella minäkin voin sanoa, että hyvä esitys oli.

      Poista
  37. Upea liljakatsaus! Minun Lollypopit on kukkineet jo aikaa sitten. Olisipa ihana kun vielä olisivat kukassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria. Meillä liljoja on vielä paljon avautumatta, kiva kun niitä on niin paljon eri värejä.

      Poista
  38. Kauniita liljoja! Sattumalta eksyin blogiisi, pitääpäs selailla muitakin postauksiasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit pistäytymään blogissani. Tervetuloa jatkossakin! Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  39. Paljon onnea äidillesi!
    Upeita liljoja on pihallasi.
    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista Sari. Välitän ne äidilleni. Liljat ovat kyllä kauniita.

      Poista
  40. Vastaukset
    1. Samaa mieltä, liljoja passaa kyllä kuvata, niin kauniita ne ovat.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...