keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Syksyinen päivä

Ollaan jo keskiviikkoillassa, eli nopeasti on alkuviikko mennyt. Eilen oli sateeton aamupäivä, eli heti kamera kainaloon ja Pielisjoen varteen kuvaamaan. Ja kaunistahan siellä oli.

Syksyn värejä mutta ei ruskavärejä

Sorsia oli, muita lintuja ei näkynyt.

Hienosti ovat kivet sammaloituneet.

Pielisjoki

Pielisjoki

Sillalta kuvattu

Rantakivetystä





Ruskan värejä piti tulla hakemaan omasta pihasta. Tässä nauhuksen lehti.
Meillä on Joensuussa menossa tosi iso työmaa, kun tähän rakennetaan eritasoliittymää, johon sisältyy kiertoliittymä. Lisäksi tänne tulee siltoja ja alikulkusiltoja. - Nyt väliaikaisratkaisut ovat aika hankalia.

Mukavaa viikon jatkoa teille kaikille!

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Viikonloppu hurahti nopeasti

Niin sitä ollaan jo sunnuntai-illassa. Viikonloppu hurahti nopeasti, niin nopeasti etten ole käynyt laisinkaan täällä blogimaailmassa, joten kommentoiminenkin on jäänyt. - Menin heti aamulla kuvaamaan puutarhaan, kun aamun kosteus oli niin kaunista sateen jälkeen.

Saa nähdä, ennättääkö tämä ruusu aukeamaan.
Seitti karviaismarjapensaassa

Syysvärejä kielon lehdissä

Krassit ne vain kukkivat.


Tämä kuva on tässä vain siksi, että eilen paistoi muutaman tunnin aurinko. Se on ollut aika harvinaista herkkua tänä syksynä.

Viikonloppuna oli Joensuussa kirjallisuustapahtuma. Hyvää ohjelmaa oli. Tässä Virpi Hämeen-Anttila. Hän on etsinyt kadonnutta 20-lukua Björk-dekkareissaan.

Kesä on mennyt ja on taas aika osallistua mm Naisten Pankin toimiin. Pidimme palaveria ja suunnittelimme syksyn toimintaa. Tässä keittokirjaan liittyviä kortteja.

Tämä uusi Ilosaaren silta on niin kaunis että sitä tulee kuvatuksi useinkin kaupungissa käydessä.

Tässä kauniissa ympäristössä on Joensuun hautausmaan uurnalehto. Siellä lepää rakas Kristamme. Saatan käydä haudalla useammankin kerran viikossa. Suru ei ole vielä hellittänyt. Pyrin tekemään surutyötä monella tavalla. Ensi viikolla alkaa sururyhmä, jonne menen. Kirjoista bloggaaminenkin on osa surutyötäni.
Tänään kävimme sienessä ja saimme todella ison saaliin rouskuja. Iltapäivä menikin sitten laitellessa sieniä. - Hyvää alkavaa viikkoa ruusun kiulukan kera!

torstai 14. syyskuuta 2017

Jussi Adler-Olsen: Pullopostia




 Jussi Adler-Olsen: Pullopostia. 2014. Gummerus. Alkuteos: Flaskepost fra P. 2009. Kääntäjä: Katriina Huttunen. 551 sivua.

Isä ja äiti olivat puhutelleet häntä kolmeen vuoteen vain silloin kun oli pakko. He eivät nähneet hänen ponnistelujaan, eivät huomanneet kun hän yritti miellyttää heitä rukouskokouksissa. Heille hän oli vain Chaplin-niminen Saatanan peili eikä mitään muuta. Oli täysin yhdentekevää, mitä hän teki ja keksi.

Jostakin syystä minulta on jäänyt Pullopostia lukematta, vaikka olenkin lukeutunut Adler-Olsenin fanittajaksi kahden aikaisemman kirjan perusteella (Vanki v. 2012, Metsästäjät v. 2013). Oli suorastaan ihana palata muutaman vuoden jälkeen Tanskaan rikospoliisin apulaiskomisario Carl Morckin Osasto Q:n seuraan. Morckin tausta tulee tässäkin kirjassa useamman kerran esille: Morck oli ollut maineikas poliisi mutta työtehtävissä ollessaan luoti osui häneen ja yksi hänen kollegoistaan kuoli ja toinen haavoittui. Töihin palattuaan Morck siirretään uuden Osasto Q:n johtajaksi. Morckin tiimi Osasto Q:ssa koostuu kolmesta henkkilöstä: johtajana on Carl Morch ja apulaisina hänelllä on monitaitoinen, omalaatuinen iranilainen Assad sekä persoonallinen Rosa. Osaston tehtävänä on ratkoa vanhoja ratkaisemattomia rikoksia.

Nyt Osasto Q:n tehtäväksi tulee selvittää vanha pulloposti, joka sisällä on selkeä avunpyyntö. Onko avunpyyntö totisinta totta vai vain pikkupoikien pilaa? Osasto Q lähtee selvittämään arvoitusta ja saa selville, että viestin oli kirjoittanut verellä toinen tappouhkan alaisista veljeksistä, jotka kuuluivat Jehovan todistajiin. Eikä tämä tapaus ollut ainoa. Morck apulaisineen joutuu samanaikaisesti selvittämään murhapolttoja, joten Osasto Q:n tiimi on totisesti työllistetty.

Kirja on mielenkiintoisesti rakennettu. Lukija tietää jo kirjan alkuvaiheessa, kuka on murhaaja, mutta lukijaa pidetään kuitenkin jännityksessä aivan kirjan loppuun saakka. Mitä erilaisimmat uskonlahkot tulevat kirjassa esille, kun etsitään murhaajaa. Kirjan ote eri uskontoja kohtaan ei ole tuomitseva; ne kuuluvat luontevasti kirjan juoneen. Samalla lukijallekin tulee pohdittavaksi ankarien ja väkivaltaisten vanhempien vaikutus lasten myöhempään elämään. Pidän Adler-Olsenin tavasta kirjoittaa jännityskirjoja. Kirjoissa on todellakin otteessaan pitävää jännitystä, mutta kirjoissa saa myös nauraa. Morckin ja Assadin keskinäinen sanailu saa lukijan hyvälle tuulelle.

Pullopostia palkittiin Lasiavain-palkinnolla vuoden parhaana dekkarina. Saamme nauttia Osasto Q:n seurasta myös tulevina vuosina; kirjailija on luvannut kirjoittaa sarjaan kymmenen osaa. Nyt yöpöydälläni odottaa uusin Adler-Olsenin Vartija, joten jännitystä on taas luvassa.

Mitä me teemme Yrsan ja Rosen kanssa?” Assad kysyi. ”Emme mitään. Yritetään vaan elää sen asian kanssa.” Assad nyökkäsi. ”Yrsa on kolmikyttyräinen kameli,” hän sanoi. ”Mikä?” ”Niin sanotaan siellä, mistä olen kotoisin. Siis vähän omalaatuinen. Vaikea ratsastaa mutta hauska katsoa.” ”Tosiaan, kolmikyttyräinen kameli. Se kuulostaa siivommalta kuin skitsofreeninen.”

tiistai 12. syyskuuta 2017

Viimeiset kukkijat?

Nyt on se aika syyskuuta, kun puutarhasta löytyy vielä kukkivia kukkia mutta löytyy myös jo syksyn värejä.

Kukkapenkissäkin näkyy jo syksy.
Pionin lehti
Kurjenpolven lehti

Kukkiakin löytyy vielä - kauniit ruusut

Syysleimu kukkii vielä

Samoin daaliat

Tässä on konnanmarja - on myrkyllinen.
Kultapallo

Kehäkukat kasvimaalla

Kissaherra kurkistelee.

On karviaismarjojen aika.


 Hyvää loppuviikkoa! Toivotaan aurinkoisia syyspäiviä!





sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Meilahti - Helsingin asema - Joensuu

Palasimme Helsingistä jo pari päivää sitten, mutta laitan tähän vielä yhden postauksen. Yövyimme Meilahdessa.

Hotellihuoneen ikkunasta

Auringonlasku, samoin hotellihuoneen ikkunasta kuvattuna.

Lähdettiin asemalle päin. Matkalla oli kiva ihailla Töölön kauniita, vanhoja rakennuksia. Tässä villiviini koristaa kerrostalon seinää.

Ennen sitä osattiin...

Tällaisia poliiseja ei meillä Joensuussa näe.

Kauniita yksityiskohtia

Kaunista

Tässä on Risto Rytin muistomerkki. Tästä en kyllä sanoisi, että kaunista.

Kaupungilla oli vielä niin hyväkuntoisia kukkaistutuksia.

Remontoitu eduskuntatalo. - Niin tultiin sitten Helsingin asemalle, jossa oli ollut edellisiltana tulipalo. Asemalla oli voimakas savun haju, liikkeet olivat kiinni, opastintaulut eivät toimineet. Onneksi junat kulkivat.

Tässä ollaan jo Kiteellä. Ei ole enää pitkä matka.

Kotona odotti syksyinen piha.

Kauniita syksyn värejä oli jo näkyvissä. - Pihalla olisi vielä paljon tekemistä, mutta aina vaan tuntuu satavan.

Mukavaa tulevaa viikkoa!

lauantai 9. syyskuuta 2017

Affinity Konar: Elävien kirja




Affinity Konar: Elävien kirja. WSOY. 2016.
Alkuteos Mischling 2016.
Suomentanut Hanna Tarkka. 457 sivua.

Tämä kaikki tässä”, hän (Mengele) sanoi. Tämä on geneettistä aineistoa. Et osaa alkuunkaan kuvitella, mitä näillä pienillä näytteillä voidaan saavuttaa. Toisenlainen ihminen, täydellinen ihminen.”

Konarin Elävien kirjassa tapahtumat keskittyvät Auschwitziin. Kirja alkaa syksystä 1944, jolloin 12-vuotiaat kaksostytöt Stasha ja Pearl saapuvat sinne äitinsä Maman ja isoisänsä Zaydenin kanssa. Kaksostytöt otetaan heti Sedän Tarhaan. Setä on kuolemanenkelinä tunnettu SS-kapteeni Josef Mengele, joka tunnetaan epäinhimillisistä ihmiskokeista, joiden tavoitteena oli kehittää arjalainen yli-ihminen. Kaksoset olivat Mengelen erityisen mielenkiinnon kohteena, koska näin arjalaiset pystyisivät lisääntymään nopeammin. Kaksosten lisäksi Mengelen koehenkilöitä olivat: kolmoset, jätit, lilliputit, raajattomat ja juutalaiset, joiden ulkonäköä hän piti oudon arjalaisena. (s. 47)

Stasha ja Pearl olivat samannäköisiä pellavapäitä, mutta luonteeltaan hyvinkin erilaisia. Stasha oli utelias, puhui nopeasti ja katkonaisesti ja käytti hiuksissaan punaista solkea. Pearl puolestaan puhui rauhallisesti, tanssi hyvin ja käytti sinistä solkea. Pearlin tehtävänä oli muistaa menneisyys ja Stasha huolehti tulevaisuudesta. Kaksosissa Mengele kiinnitti huomiota kaksosten erilaisuuteen. Löytääksen vastauksen kaksosten erilaisuuteen Mengele teetti kaksosilla epäinhimillisiä laboratoriokokeita. Stashasta tuli lähes sokea, kun Mengele yritti muuttaa myrkkyruiskeella Stashan ruskeat silmät sinisiksi, Pearl puolestaan ei pystynyt kävelemään häneen kohdistuneen raa'an väkivallan vuoksi. Stasha opiskeli Tarhassa lääketieteellisiä kirjoja: ”kaiken tämän tavoitteena oli se, että tehtyäni häneen (Mengele) tarpeeksi suuren vaikutuksen pääsisin hänen lähelleen tappaakseni hänet” (s. 222). Mengelen surmaaminen onkin Stashan ja hänen ystävänsä Felixin tavoite myös Auschwitzista poispääsyn jälkeen.

Kirja jakaantuu kahteen osaan: ensimmäinen osa kertoo Tarhasta ja toinen osa sodan päättymisestä. Ensimmäisen osan lopussa venäläiset tulevat Auschwitziin 20.1.1945. Auschwitziin jää 7000 vankia ja 20 000 vankia lähtevät. Myöhemmät tutkimukset todistavat, että Auschwitzin keskitysleirillä oli ollut 1500 kaksosta, joista 200 jäi eloon. Auschwitzin vapauttamisen jälkeen kaksostytöt joutuvat erilleen ja etsivät epätoivoisesti toisiaan. Toisen osan keskeinenä teemana on unohtamisen ja anteeksiantamisen vaikeus.

Kirjan aihe on rankka. Konar on perehtynyt Mengelen epäinhimillisiin ihmiskokeisiin perusteellisesti. Mengelen teot ovat uskomattoman raakoja, mutta siitä huolimatta lukija nauttii kirjan lukemisesta eikä kirjaa oikein malta laskea käsistään. Konerin kirjoitustyyli on avain lukunautintoon. Hän kirjoittaa kauniisti, lähes sadunomaisesti. Konarin kaunista kieltä täydentää Hanna Tarkan erinomainen suomennos. Kaksostytöt tulevat lukijalle läheisiksi, samoin lukija tulee tutuksi Potilaan ja Felixin kanssa, jotka ovat mös Tarhan koekaniineita.Kirjan etenemistä on helppo seurata kaksostyttöjen vuorotellessa kertojina. Anthony Doerr, jonka kirja Kaikki se valo jota emme näe sijoittuu myös toiseen maailmansotaan, toteaa Konarin kirjasta: Elävien kirja on paradoksi. Se on kaunis romaani maailmanhistorian kauheimmasta rikoksesta ja perusteelliseen tutkimukseen pohjautuva kirjallinen muistomerkki, jossa kaikesta huolimatta on sadunomaista keveyttä.

Stasha ja Felix eivät onnistuneet surmaamaan Mengelea. Mengelea ei koskaan kuultu eikä tuomittu, vaikka hän oli liittoutuneiden etsityimpien listalla. Mengele pakeni Etelä-Amerikkaan ja kuoli Brasialassa vonna 1979.

Auschwitzista lähdettyään Stasha ja Felix joutuvat piilottelemaan mitä erilaisimmissa paikoissa.Näetkö saman minkä minä näen?” Felix kuiskasi. Sillä hänkin oli tehnyt itselleen kurkistusaukon. ”Minä näen tähtiä”, oli kaikki mitä sanoin. ”Minä en näe krematoriota” oli kaikki mitä hän sanoi. (s. 291)

                          Ja me piirsimme unikkoja. (s. 457)

torstai 7. syyskuuta 2017

Helsingissä

Olimme Helsingissä neljä päivää. Ensimmäisenä päivänä kävimme Suomenlinnassa. Siitähän kerroinkin jo edellisessä postauksessa. Tässä kuvaotoksia muilta päiviltä.

Sää oli ihan hyvä. Oli mukava kävellä meren rannalla. Sibelius-monumentti on aina yhtä upea ja turisteja on aina yhtä runsaasti.
Kauniita rantamaisemia. Tuossa vasemmalla on Regatta-kahvila, jossa pistäydyimme.
Regatta-kahvila on tosi viehättävä. Niin kauniiksi laitettu, niin paljon mukavia yksityiskohtia.

Regatta-kahvila sisältä

Lentoon lähdössä
Tässä on ajokielto, mutta se ei koske lokkeja.

Hienoa kun Helsingissä on runsaasti vuokrapyöriä. Vuokrapyörät ovat suosittuja. Tällaista kuvaa harvoin näkee, jossa kaikki pyörät ovat telineessä.


Niin kauniita puistoja

Tässä rakentuu Lastensairaala. Kauniita kirkkaita värejä.

Kävimme myös Kiasmassa tutustumassa ARS17-näyttelyyn. Oli aika erikoisia teoksia, mutta nämä lasipullot olivat viehättäviä.
Sudenpesässä oli varmasti tunnelmaa jännittävien koripallomatsien aikana. - Mukavaa alkavaa viikonloppua ja jännittävää lauantain koripallo-ottelua!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...